Ask me anything

RSS Feed
    1. Emilia

      Ensinnäkään nää kysymykset on nyt aika henkilökohtasia, varsinkin kun ne liittyy muihin ihmisiin, mutta joo, ei tosiian olla enää sen viimesimmän exän kanssa missään tekemisissä ja enkä ole häntä pitkään aikaa nähnyt.
      Ja tämä on minulle harvinaisen ok tilanne, ei aina voi kaikkien kanssa olla kavereita jälkeen päin ja niin edelleen...
      Ja se on ihan tän parhaan kaverin oma asia, mutta ollaan edelleen hyviä kavereita keskenämme :)))

    2. Emilia

      No otettaen huomioon, että oon syntynyt kuitenkin vuoden alussa, niin luultavasti olen.

    3. Emilia

      Joo, ollaan edelleen yhteyksissä ainakin kerran viikossa ja kyllä musta tuntuukin, että oon edistynyt. Tosin takapakkejakin on tullut, varsinkin taas tässä vähän aikaa sitten, mutta se on kuulemma ihan normaalia.
      En kyllä vieläkään koe olevani kovinkaan vakaa ihminen, tai ainakaan niin vakaa kuin haluaisin, mutta en oo saanut paniikkikohtauksia pitkään aikaan. Tai harrastanut muutenkaan mitään kovin epävakaata ja vaaratilanteisiin johtavaa toimintaa, tai luisinut vanhoihin tapoihini esim. miesten ja päihteiden suhteen.
      Eilen tosin oli taas vähän "pahapäivä", mutta sellaisia nyt tulee ihan "normaaleille" ihmisillekin :)))
      Että joo, kyllä mie koen sen auttaneen, en oo enää niin tunteellisesti hakoteillä ja osaan kanavoida negatiiviset tunteenikin johonkin järkevään enkä vain jo ainoastaan sekoilemiseen :)))

    4. Emilia

      No siis, kyllähän mie sitä edelleen kirjottelen, mutta onko mahollista, että oot vaikka väärässä blogissa tai jotain? Kun edellinen postaus on täällä http://4seasons4reasons-emilia.blogspot.com/ kuitenkin ihan eilen ilmestynyt :)))

    5. Emilia

      Aika monen kaupan ja huoltoaseman kassalle, jäätelökiskalle.... Jos joku niistä haluis minut :D Pitää pitää vaan peukut pystyssä ja toivoa jos kävisi kerrankin tuuri :)))

    6. Emilia

      Ei mulla ole mitään erikoista "vaatimuslistaa" (:D) jätkille.
      Tietty ehkä noi perus jutut, kuten että täytyy olla luotettava, ja on kanssa kiva jos on hauska edes mun mielestä, mua edes pikkasen pidempi ja omaa hyvän musiikki-,tv-ohjelma- ja leffamaun.
      Myös se on plussaa, että jaksaa/ymmärtää mua ja osaa antaa tilaa ja keskustella asioista :)))
      Tossa ne taisi olla :D

    7. Emilia
    8. Emilia

      Miten niin?
      Ensinnäkin mun mielestä tää kysymys on sinäällään jo hieman harhaan johtava, sillä en todellakaan ole aina kiinnostunut itseäni vanhemmista jätkistä. Yleensä nimittäin olen ihan kiinnostunut siinä vuoden musta nuorempiin ja omasta iästä pari-kolme vuotta ylös päin näin karkeasti ottaen. Ikä on kuitenkin vain numero, enkä välitä numeroista noin yleensäkään.
      Tosin ymmärrän kysymyksesi siinä määrin, että olen toki ehkä ollut useammin mua hieman vanhempien kanssa, mutta musta tuntuu, että yksinkertanen syy siihen on se, että ne tekee aloitteita! (enkä nyt sitten väitä, etteikö kukaan omanikäinen tekisi, mutta puhun näin yleensä miltä itsestäni tuntuu ja mitä olen huomennut)
      Olen hieman luonnostani ujo, varsinkin jos olen ihan oikeasti kiinnostunut, ja makaan yleensä ihan laakereillani enkä tee mitään asioiden edistämiseksi, esimerkiksi tähän jätkään tutustumiseksi (paremmin), josta olen kiinnostunut. Oon kuullut sitäkin, että olen vaikuttanut jopa torjuvalta, vaikka oikeasti olenkin ollut ihan lämässä siihen jätkään.
      Olen yrittänyt työstää tätä ja työstän edelleen, sillä tää mun nykyinen taktiikka ei oikein toimi :D
      Kuitenkin, se ei ole mikään tietoinen valinta, vaan enemmänkin ehkä "olosuhteista" johtuva asia, sillä jostain syystä vanhemmilla jätkillä tuntuu olevan enemmän pokkaa tulla juttelemaan ja kokeilemaan kepillä jäätä.

    9. Emilia

      Of course :D But not anymore that often as I was maybe 11-15 years old. I was really sarcastic kid and I loved O.C's Seth! ;D

    10. Emilia

      Tarkoitatko sitä blogiin tullutta loukkaavaa yksittäistä ja vielä täysin perustelematonta kommenttia? Ja joka ilmeisesti oli sinun?
      No, mie en ensinnäkään koe tarpeelliseksi julkaista sellaisia kommentteja (edelleenkään), joiden tärkein tarkoitus on loukata mua itseäni ja jotka tosiaan ovat luokkaa "oot niin vitun tyhmä" :D
      Mie en jaksa käyttää elämääni sellaisiin vastaamiseen ja tuhlata aikaani sellaisiin ihmisiin, joiden tarkoitus on kirjoitella mulle omissa typeryyksissään tosiaan tota aiemmin mainittua luokkaa olevia kommentteja vain osoittaakseen, että vaikka mulla mielestäni meneekin nyt asiat aika jees, niin tässä maailmassa on siitäkin huolimatta joitain ihmisiä jotka eivät musta pidä.
      Ja arvaa mitä? Se että et tykkää musta yhtään ja olen sun mielestä kaikin puolin ärsyttävä, tyhmä, nolo, idiootti jne. niin se ei vaikuta mun elämään. Toki se on ikävää, mutta en koe sitä mun ongelmaksi :)))

    11. Emilia
    12. Emilia

      Olisko pitänyt? :D Vähän tyhmempikin sieltä olisi varmaan päässyt naimaan, mutta se ei ainakaan ollut mun matkantavoite ja torjuin siihen mahdollisesti johtavat ehdotukset. Käpelöinti yms. tollanen perus vielä oli ihan jees, mutta mie en sinne lähtenyt seksiä harrastamaan :D

    13. Emilia

      No jaa, tollasta peruslaivatouhua, ei mitään hurjan erikoista, sellasta mitä sieltä saattoi odottaakin :)))

    14. Emilia

      Noo... Ikisuosikki Bow Wow on aika kiinnostava tällä hetkellä, kun siltä tulee uutta musaa koko ajan kun uus levy ilmestyy oliks se kesäkuussa :)))

    15. Emilia
    16. Emilia
    17. Emilia

      Maybe nothing, cause if he really is God, he know the answer better than me.
      And I have to say that I don't maybe believe in God.

    18. Emilia

      En valitettavasti, sillä se ei oikein enää mahdu tähän mun tulevan kevään budjettiin :P Eihän ne liput itsessään mitään, mutta kun sitten pitäisi itsensä sinne Helsinkiinkin raahata, jotain pitäisi varmaan syödä ja kun sinne anniskelualueellekin pääsee, niin sinnekin taas palaisi rahaa :(
      Ei perhana, olin jo melkein kerennyt unohtaa etten pääse sinne, mutta nyt alkoi taas pänniä, kun asia tuli puheeksi :D

    19. Emilia

      Voi kiitti :))) Ja varmasti saatte ainakin kahden postauksen verran! Alan työstää niitä tossa heti huomenissa :)))

    20. Emilia

      No, kiitos sitten siitä, mutten halua tai ole koskaan halunnutkaan tehdä tästä blogista mitään suurta numeroa, siksi olen osoitettakin vaihtanut niin useasti sun muuta, niin en hurjasti innostu tämän mainitsemisesta koko koulun edessä :)))
      Mutta minusta ainakin tollasen asian mainitseminen koko koulun edessä (että kehuskelen blogissani sillä kuinka miehet muka tarjoaa mulle baarissa, varsinkaan kun en mielestäni ole ikinä sellaista sanonutkaan. Ja toisekseen, maksan kyllä yleensä ihan itse omat baarireissuni ja juomani, baarissa mulle ainoastaan on tarjonnut edellinen jätkäkaverini, kuten joskus muulloinkin ja joskus ehkä jotkut muutkin hyvät miespuoliset tuttavat. Varmaan tällainen käyttäytyminen on monelle muullekin ihan tuttua? :D) saa minut vaikuttamaan lähinnä itseriittoisalta paskalta.
      Tosin kannattaa nyt kuitenkin muistaa, etten tosiaan ollut itse paikalla ja tiedä koko totuutta, mutta tuollaisen käsityksen mie siitä sain, sen perusteella, mitä olen paikalla olleilta kuullut. Ja eiköhän tän aiheen käsitteleminen nyt ollut tässä, oli mikä oli, ei se nyt niin paha ja minua häiritsemään jäänyt juttu ole :))) Kiitos kuitenkin kommentistasi :)

Emilia’s Bio

HUOM!!!
Kysymykset, joissa on sähköpostiosoitteita, linkkejä yms. vastaavia eivät jostain syystä tule mulle perille, vaikka sellaisia on kuulemma lähetetty. Keksikääs siis joku muu tapa ilmaista itseänne :D

Who made Emilia smile

  • sohviiiii
  • Elizabeth Victoria Clark
  • Emmi
  • Emilia
See all »

Who Emilia responded to

  • Formspring
  • oh hi, i'm Ray (:
  • Taylor Lautner
  • Riikka
  • laraandsara
  • Emmi
  • Mari K.
  • Riikka
See all »

Who Emilia is following

  • Rumi
  • Elizabeth Victoria Clark
  • Tulppu
  • Taylor Lautner
  • sohviiiii
  • aidasblog
See all »

Who is following Emilia

  • Tulppu
  • sohviiiii
See all »